Toimintafilosofia

Yrityksen toimintafilosofia

Yrityksemme ja oheispalveluidemme tarina on vasta alussa, mutta kaikki alkaa aina jostain. Yritysideamme lähti liikkeelle tarpeesta ratkaista 4 keskeistä haastetta. Maaseudun pirstaloitunut palvelutarjonta ja löydettävyys, maaseudulla vajaakäytöllä olevat kiinteistöt, maaseudun elinvoimaisuus ja mielekäs ympärivuotinen työ johon voit itse vaikuttaa. Ratkaisut näihin haasteisiin löysimme uudenlaisesta liiketoimintakonseptistamme, joka mahdollistaa maalla asumisen ja maatilalla tekemiemme töiden tarjonnan myös maatilamme ulkopuolelle. Ajattelemme, että maaseudun kautta toimivalla asiakaslähtöisellä, yksityishenkilöitä ja yhteisöjä yhdistävällä yritystoiminnalla on selkeitä etuja. Näistä keskeisimmät ovat meidän mielestämme toimintamallin ja palvelujen korostunut luotettavuus ja vastuunkanto.    

Maatalous, tarkemmin marjatalous on toimintamme pysyvä kivijalka, mutta se työllistää meitä eniten vain osan vuodesta. Pääsääntöisesti työllistävin vaikutus on touko- ja elokuussa. Muina aikoina kasvatamme oheispalveluitamme, jotka ovat juuri niitä töitä mitä olemme tottuneet tekemään muutenkin vuosittain maatilallamme ja josta meille on kertynyt vankka kokemus maatilan, työhistorian ja opintojen kautta.

Maatalous vaatii luonnollisesti hyvin laajaa osaamista, suunnitelmallisuutta ja kalustoa, josta haluamme myös muiden hyötyvän. Kalustommekin haluamme töihin läpi vuoden. Oheispalvelumme haluamme kasvattaa kohtuulliseen mittakaavaan, jotta pystymme varmistumaan laadusta nyt ja aina.

Visionamme on olla alueellisesti (Siuntio, Lohja, Kirkkonummi, Espoo) tunnettu toimija ja työllistäjä, jossa työskentelee hiljalleen kasvava joukko raittiista ulko-ilmasta nauttivia, ahkeria työntekijöitä. Haluamme olla toimija, jonka kautta löydät yhden katon alta kiinteistönhuoltoon, metsätalouteen, ja pienrakentamiseen auttavat kädet.

Samalla tuomme tilan omat marjatuotteet, niin halutessasi. Kaikki tämä yksinkertaisella ja selkeällä hinnoittelulla. Asiakasmäärien kasvaessa pystymme lisäksi työllistämään lisää hyväksi todettuja paikallisia osaajia, mutta myös muita ahkeria tekijöitä, jotka kaipaavat lisätöitä. Samalla rakas maaseutumme ja mökkiseutumme pysyy virkeänä ja elinvoimaisena.      

Yrityksemme tukikohtana toimii maatilamme, joka mahdollistaa toiminnalle upeat ja vakaat puitteet työntekoon, mutta myös virkistymiseen ja majoittumiseen. Kaluston säilyttämiseen ja huoltoon omat tilat tuovat kustannussäästöä, joka näkyy hinnoissamme.

Pitkällä aikavälillä haluamme luoda maatilastamme rentouttavan elämyksen perustettavin puutarhoin, johon mielellämme kutsumme ihmisiä tutustumaan ja keräämään pakastimet täyteen marjoja.

Muihin hyviin toimijoihin nähden meidän kilpailuetuja ovat kiistattomasti palveluiden hyvä kokonaisuus, paikallisuus, saavutettavuus ja sitä kautta korostunut luotettavuus ja vastuunkanto.